Työntekijätarina: Enterprisellä ei ole kahta samanlaista päivää

Työntekijätarina: Enterprisellä ei ole kahta samanlaista päivää

Enterprisen väkeä yhdistää hyvä työilmapiiri ja innostunut tekemisen meininki. Uuden toimintamallin rakentaminen inspiroi tekemään parhaansa ja luomaan yhdessä uusia ideoita.

- Vaihtelua kyllä riittää, ei ole kahta samanlaista päivää, pohtii Enterprisen aluepäällikkö Henriikka Ylitapio toimenkuvaansa.

 

Henriikka on vastikään vaihtanut vastuualuettaan pohjoisesta etelään ja nyt hänen harteillaan on Enterprisen pääkaupunkiseudun operatiivinen toiminta. Hän muun muassa hoitaa rekrytoinnin, osallistuu suunnitteluun, koulutukseen ja palavereihin sekä toimii toimipistevastaavien apuna ja olkapäänä.

 

Autovuokrauksen pariin Henriikka päätyi perheen kautta. Oma ura käynnistyi autovuokraamon tiskin takana ja kannuksensa Henriikka onkin hankkinut työnsä kautta.

 

-  Olin mukana rakentamassa pohjoisen operatiivista. Olen saanut olla omannäköisesti ja omakätisesti vaikuttamassa ja kehittämässä ratkaisuja, Henriikka pohtii.

 

Parasta Enterprisellä ovat työkaverit ja yleinen ilmapiiri

 

Henriikan kanssa samoilla linjoilla on Enterprisen Fleet Manager Meri Yrjölä. Myös Meri on aikoinaan työskennellyt autovuokraamossa, vaikkakin hän on toiminut urallaan myös muilla aloilla. Tällä hetkellä Merin vastuulla on Enterprisen koko kaluston hallinta.

 

- Autovuokraamo on ollut bisneksenä eniten oma juttu. Kun siirto tuli mahdolliseksi, palasin takaisin tälle alalle. Taloushallinnon osaaminen tuo hyvin tukea tähän nykyiseen pestiin ja operatiivinen tietämys kantaa sieltä vuosien takaa, Meri miettii.

 

Vaikka osaamista ja kokemusta on karttunut matkan varrella, tuntee Meri olevansa vahvasti uuden äärellä: hän on työskennellyt nykyisessä asemassaan vasta muutaman viikon ajan. Samoin kuin Henriikkaa, myös Meriä kiehtoo työn vaihtelu ja työpäivän erilaiset tapahtumat. Ne eivät kuitenkaan ole ainoat syyt, mitkä kannustavat nousemaan aamuisin töihin.

 

- Työkaverit ja yleinen ilmapiiri. Kaikilla on sellainen tekemisen meininki, Meri pohtii työnsä parhaimpia puolia.

 

Uusia toimintatapoja luodaan nuorekkaassa ympäristössä

 

Nuorekas työpaikka ja uuden tien raivaaminen näkyy koko Enterprisen toiminnassa. Sekä Meri että Henriikka molemmat kokevat, että on suuri etu kun taustalla on maailman suurimman autovuokraamo Enterprisen prosessit ja tuki, ja silti uusia lokaalisti parhaiten toimivia tapoja kannustetaan kehittämään.

 

Vaihteleva toimenkuva ja erilaiset työtehtävät pitävät mielenkiinnon mukavasti yllä ihan tavallisina työviikkoinakin.

 

- Kiitettävän paljon pääsee tekemään monenlaista, Meri sanoo. 

 

Sekä Meri että Henriikka kokevat olevansa juuri tällä hetkellä siinä työssä ja paikalla, missä haluavat ollakin.

 

- Tulevaisuudestahan ei voi varmuudella tietää mitään, mutta juuri nyt tässä on hyvä, Henriikka kiteyttää.

Lue myös